2012/08/20

17th day in Japan

Hyvää päivää kaikille tasapuolisesti~

17 päivä menossa jo eli enää 14 kokonaista päivää + lähtö päivä jäljellä. Aika menee yhdessä hujauksessa. Tai no... Täällä Tokiossa aika tuntuu kuluvan välillä todella hitaasti ja välillä nopeasti, kun koko Osakan reissu meni taas yhdessä hujauksessa. En jaksa nyt alkaa valitettavasti muokkaamaan kuvia, joten tulee taas tällainen suhteellisen pikainen päivitys, vaikkakin parilla kuvalla. Lisäilen sitten tässä hiljalleen kuvia Facebookiin, joten sieltä löytyy sitten~ (Olen laiska, enkä ole vielä lisännyt mitään. *naurahdus*)

Mutta kuitenkin... Kävimme tosiaankin viime tiistaina Asakusassa olevalla Sensō-ji temppelillä ja piipahdimme myös Tokyo Skytreen juurella ihmettelemässä kyseisen tornin korkeutta. Suuntasimme siitä sitten vielä Harajukuun tekemään pientä shoppailu kierrosta, joka sisälsi ensimmäisen kunnollisen vierailumme Takeshita dorilla. Siellä oli taas kiva päästä kävelemään, vaikka väkeä oli hieman liikaakin. *naurahdus*

Keskiviikkona suuntasimme Zōjō-jin temppelille ja sitten vielä Tokyo Towerille. Tokyo Towerilla vierähti varmaan puolisen toista tuntia, koska kävimme myös korkeammalla tasanteella. Sieltä oli todella upeat näkymät varsinkin, kun aurinko alkoi laskea ja saattoi nähdä ihanasti kaikki valot ja muut. ^^ Kyseinen reissu päättyi sitten crepejen nauttimiseen siinä Tokyo Towerin juurella. Olivat muuten taas todella hyviä, kuten viime reissullakin todettiin!

Torstaina askeleet veivät meidät jälleen kerran Harajukuun ja sieltä sitten Yoyogi puistoon. Siellä oli mukavan viileää, koska lähdimme kerrankin ehkä hieman liian aikaisin liikkelle. *naurahdus* Täällä tosiaankin on pahimmillaan sietämättömän kuuma joskus 11-17 välillä ennen kuin aurinko laskee. Illalla on mukava sää, kun aurinko ei paista ja myös aurinkoisella säällä, jos vain tuulee. ^^

Perjantaina kävimme pyörähtämässä Akihabarassa ja Uenossa. Tällä kertaa oli ihan mukavaa käydä Akihabarassa, kun uskaltauduimme jopa pariin liikkeeseen sisälle kiitos sen, että ystäväni Marsa on aikamoinen anime/manga friikki (en tarkoita tätä nyt pahalla. *naurahdus*) Oudointa oli, kun olimme menossa kahville Starbucksiin, niin kaksi miestä juoksivat meidän luokse ja kysyivät saisivatko haastatella meitä. No, he kyselivät muutamia kysymyksiä ja kuvasivat samalla. Se oli todella outoa. O_o No, lopulta pääsimme käymään kahvilla ja sitten suuntasimme Uenoon. Uenossa yritimme etsiä erästä kauppakeskusta, mutta valitettavasti emme sitä löytäneet. Sen sijaan löysimme lopulta itsemme kävelemästä sieltä takaisin Asakusaan. Matka oli muutaman kilometrin mittainen ja ihan mukavaa ilta aikaan, kun ei ollut enää niin kuuma. Olemme tässä miettineet, että saatamme joku päivä lähteä kävelemään Uenoon päin täältä hostellilta, koska löysimme yhden pizza paikan, jossa voisimme ehkä käydä. Hinnat eivät vaikuttaneet niin pahoilta, kun esimerkiksi Pizza Hutissa maksaa yksi normaali kokoinen pizza yli 20€ täällä ja se jos mikä on liiankin kallista meidän budjetillemme.

No... Lauantaina suuntasimme Nakanoon. Oli mukava päästä taas pyörimään kulmilla, joissa asuin viime reissun ajan. Aseman alue oli kyllä muuttunut hieman, kun sinne oli ilmestynyt katos, joka yhdistää aseman Broadwayn edessä olevaan ostoskatuun ja myös liukuportaat, jotka vievät aseman yläpuolelle. No, alue olikin remontissa joulun alla, mutta oli se hieman hämmentävää astella sinne. No, onneksi nopeasti muistin taas, mistä oli kyse. *naurahdus* Kävimme sitten Broadwayllä 100yenin kaupassa ja sitten yhdessä kaupassa, joka myy käytettyjä J-pop fanituotteita. Sieltä mukaan tarttui 3 KAT-TUNin vanhaa DVDtä, kasa Ueda Tatsuyan shop photoseja ja pari KAT-TUNin shop photosia ja sitten vielä yksi Nakamaru Yuichin, jonka lähetän ystävälleni Filippiineille. ^^ Sieltä suuntasimme sitten Shibuyaan etsimään Shibuya-REX nimisen keikkapaikan ja käymään Disney Storessa. 3 kerroksinen kauppa täynnä kaikenlaista Disney krääsää. Oli mukeja, laseja, vaatteita, pehmoleluja, kännykkäkoruja ja läjäpäin ties ja mitä muuta! No, kävimme sitten vielä pyörähtämässä Tower Recordsissa, kun se kerrankin oli auki. Viime kerralla siellä oli menossa inventaario, joten emme päässeet siellä käymään.

Sitten voisin hypätä sunnuntaihin. Nukuimme myöhään ja lähdimme sitten syömään ennen kuin suuntasimme Shibuyaan CindyKaten keikalle. Keikka oli loistava! Vaikka välillä kyllä mietin, että mitä hittoa tulin katsomaan. *naurahdus* Bändi on niin pirteä ja todella erilainen muihin kuuntelemiini verrattuna. No, keikan jälkeen ostin sitten pari chekiä eli polaroid kuvaa ja minulla kävi hyvä tuuri ja sain lipukkeen, jolla pääsin ottamaan kuvan yhden bändiläisen kanssa. Se oli todella outoa, mutta valitsin tietenkin Maayan (bändin basisti). Sain myös hänen nimmarinsa ja huulten kuvan. (Hän laittoi huulipunaa ja pussasi sitten pahvia, johon tuli hänen nimmarinsa.) En vieläkään usko sitä todeksi, mutta ehkä vielä joskus tajuan sen.

Minä ja Maaya

 Maayan nimmari

Tämä päivä on nyt vietetty täällä kämpillä ja kohta lähdetään käymään LOFTissa, joka on tuossa Skytreen juurella eli ihan naapurissa. Muuta ohjelmaa tälle päivälle ei ole. Huomenna olisi sitten yksi keikka ja kaikkea muutakin kivaa on luvassa tälle viikolle, mutta niistä lisää seuraavassa merkinnässä.

Nyt lähdemme sitten LOFTiin päin.

Baibai~

2012/08/14

11th day in Japan

Hyvää huomenta!

Saavuimme tuossa eilen aamulla turvallisesti takaisin Tokioon~

Osakan reissu meni kaikin puolin hyvin ja hauskaa oli. En nyt muista taas tarkalleen, mitä teimme minäkin päivänä, mutta kävimme kahtena yönä karaokessa ja aika paljon shoppailua tuli harrastettua. Kävimme myös perjantaina A-JAX nimisen K-pop ryhmän handshake eventissä ja se jos mikä oli toisaalta aika awkward. Kun saimme vaihdettua saamani lappuset sisäänpääsy lippuihin, niin heti oli kamera mies kimpussa, koska olimme ainoat ulkomaalaiset paikalla. No, ystäväni Jenni toimi sitten tulkkinamme jälleen kerran, vaikka se olikin hieman outoa, koska hän ei kuuntele kyseistä ryhmää. No, kunhan siitä sitten pääsimme (minä, Marsa ja Sonja) itse saliin, jossa tilaisuus järjestettiin, niin siellähän se kamera mies oli taas hillumassa kameransa kanssa. Oli kiva siinä yrittää saada selvää hänen japanistaan, kun jännitti hirveästi tavata A-JAXin jäsenet ja muutenkin ajatus hieman tökki. No... Kaikki meni hyvin, vaikka koko homma oli todella nopeasti ohi ja jätkät yllättyivät toden teolla, kun paikalle oli ilmestynyt ulkomaalaisiakin faneja. Viime sunnuntaina (ennen bussin lähtöä Tokioon) kävimme myös katsomassa DEAR nimisen bändin keikan. Bändi oli todella hyvä livenä ja sen jälkeen sai halutessaan ottaa cheki kuvan heidän kanssaan. Kuvaan oman chekini jossain välissä ja pistän tänne kuvan siitä~

Mainittakoon tässä välissä, että järjestimme Marsalle ikimuistoiset synttärit Osakassa. Juhlimme hänen synttäreitään sunnuntai aamuna todella aikaisin raahaamalla hänet host clubille. Host clubin pointtihan on se, että valitset ns. omaksesi yhden siellä työskentelevistä miehistä ja hän pitää sinulle seuraa. Tietenkään hän ei välttämättä koko ajan istu pöydässäsi, koska useimmiten heillä on muitakin omia asiakkaita, mutta pöydässä on aina joku pitämässä seuraa. Marsalla ainakin oli todella hauskaa ja se on tärkeintä. ^^ Oli myös todella huvittavaa kuunnella, kun jätkät yrittivät puhua suomea onnistuen siinä välillä todella hyvin. *naurahdus*

No, eilinen vietettiin sitten leväten ja voimia keräten ja tänään olisi tarkoitus suunnata Sensō-ji temppelille, joka sijaitsee täällä Asakusassa ihan pienen kävelymatkan päässä. Käymme myös varmaan ainakin katsomassa Sky Treetä, mutta en tiedä vielä menemmekö sinne sisälle, koska sisäänpääsy maksaa käsittääkseni 2000 jeniä eli noin 20€. No, katsotaan nyt~

Mutta alan nyt herätellä ystäviäni, että päästäisiin tästä lähtemään mahdollisesti ennen kuin kello näyttää iltapäivä 2 tai jotain muuta vastaavaa. *naurahdus*

Baibai~

2012/08/08

5th day in Japan, 2nd day in Osaka

Hyvää huomenta ihmiset!

En ole nyt tätä päivittänyt ikuisuuteen ja pahoittelut siitä, mutta ennen matkalle lähtöä olin oikeasti todella kiireinen ja stressaantunut, joten en ole mitään tavallisia blogejanikaan päivittänyt.

Tosiaankin... Saavuimme lauantaina Tokioon ja ilman mitään ongelmia pääsimme hostellille asti. Väsymys oli kova, koska emme olleet nukkuneet lentokoneessa lähes ollenkaan. No, ensimmäisenä päivänä kävimme kuitenkin Shinjukussa ja Shibuyassa pyörimässä ja voi ah~ Se ihana tunne, kun tietää olevansa taas paikassa, johon viimeksi rakastui. *-*


Sunnuntaina suuntasimme ensin Shinjukuun kiertelemään ja sieltä sitten illalla Ikebukuroon ALSDEADin one maniin. Keikka oli todella mahtava! Olen nähnyt Suomessa pojat kerran livenä tuossa muutama vuosi sitten ja pakko sanoa, että vetivät nyt paremmin. Toisaalta se voi myös johtua siitä, että japanilainen yleisö on niin erilainen. Olin kyllä hieman yllättynyt, että keikalla ei ollut paljoa porukkaa, mutta kaipa ALSDEAD on sitten vieläkin niin pieni bändi, vaikka on ollut jo useamman vuoden kasassa. No... Keikka oli kuitenkin mahtava ja pojat ihanan energisiä! Toivottavasti näkisin heidät livenä pian uudestaan. ^^ (Mainittakoon tässä välissä, että meillä on liput jo D'n Tour Finaliin, joka on muistaakseni 26. päivä ja sitten CindyKaten one maniin, joka on muistaakseni 19. päivä, mutta niistä lisää sitten, kun niiden aika tulee~)


Maanantai meni siinä, että aamulla säädimme hetken, että saimme bussilipun tulostettua, koska illalla suuntasimme kohti Osakaa. Lähtöä ennen kävimme kuitenkin Shinjukussa syömässä ramenia, kun onnistuin jopa löytämään saman paikan, jossa viime reissulla kävin ensimmäisen kerran syömässä. Sen jälkeen pyörimme vielä hetken Shinjukussa ennen kuin suuntasimme Shibuyaan muutamaan kauppaan. Tarkoitus oli käydä Tower Recordsissa, mutta se olikin kiinni inventaarion takia ja suuntasimme sitten Tsutayaan. Sieltä mukaani tarttui yksi INFINITEn single ja sitten U-KISSin "Bran New KISS" mini albumi ja heidän ensimmäinen japanin albuminsa "A Shared Dream". ^^ No, sitten menimme hostellille pakkaamaan ja joskus 22.10 lähdimme suuntaamaan Shinjukuun, mistä bussimme lähti 23.45.

Tulimme Osakaan tosiaankin yöbussilla. Matka kesti hieman reilu 7 tuntia. Saavuimme tosiaankin 7 aikaan aamulla Osakaan ja suuntasimme Osakan asemalle odottamaan kaveriani Jenniä. Päädyimme käymään kahvilla siinä odotellessa. Me kaikki kolme olimme ihan kiitettävän väsyneitä, koska emme olleet bussissa kovin hyvin nukkuneet, vaikka paremmin kuin lentokoneessa. No, väsymys helpotti, kunhan pääsimme Jennin asunnolle ja pääsimme käymään suihkussa ennen kuin suuntasimme KFC'hen syömään. Sen jälkeen suuntasimme Nambaan kiertelemään ja shoppailemaan. Kävimme myös syömässä jäädytettyä jogurttia, joka oli todella hyvää! Ei se ole kovin ihmeellistä. Hieman verrattavissa jäätelöön, mutta koostumus on erilainen. Suosittelen kokeilemaan! (Suomestakin nimittäin löytyy~)

Kello on tällä hetkellä tosiaankin 12.14 ja olen ainut, joka on hereillä, joten sen takia päivitän blogiani nyt, kun kerrankin on aikaa. En muutenkaan hirveästi kehtaa alkaa kirjoittelemaan ja ignoorata toiset sen takia. No... Tänään olisi tarkoitus mennä taas Nambaan pyörimään ja sitten illall karaokeen. Karaokessa olisi tarkoitus viettää aikaa aina aamuyöhön asti ja sitten suunnata jonnekin erittäin mielenkiintoiseen paikkaan, mutta siitä sitten lisää seuraavassa merkinnässä! Voisin myös jossain välissä tehdä postauksen kaikista ostoksistani tänne, kunhan vain kerkeän, mutta sen aika ei ole nyt. Nyt keskityn tekemään jotain muuta ja yritän olla herättämättä kaikkia. *naurahdus*

Seuraavaan kertaan siis~

2012/06/25

39 nights to go...

Aikaa on kulunut jo paljon viime merkinnästä, mutta eipä tässä hirveästi mitään ole tapahtunut. *naurahdus* Muistelen vain koko ajan edellistä matkaani, kun teemme hiljalleen matka suunnitelmia. Tällä hetkellä odottelen lähinnä infoa 3 keikasta, että saimmeko lippuja 2 niistä ja sitten kolmas tulee myyntiin vasta ensi kuussa. Mutta ehkä sitä infoa tulee pian. ^^

Tosiaankin... Keikkoja on luvassa, jälleen kerran. *naurahdus* Mutta tällä hetkellä lukkoon on lyöty myös se, että 2 päivää vietetään Disneylandissä, tai no... Jos tarkkoja ollaan niin toinen päivä Disneylandissa ja toinen Disneyseassa. ^^ Sitten tarkoitus olisi varmaan tehdä yhden päivän reissu Yokohamaan/Shin-Yokohamaan ja tietenkin pitää käydä Ghibli museossa! Tällä kertaa todella toivon, että pääsisin itsekin käymään, kun viimeksi onnistuin sairastumaan juuri sopivasti. -.- Sitten tarkoitus olisi ehkä käydä myös Fuji-Q Highlandissa, joka on huvipuisto, joka sijaitsee Fuji vuoren lähettyvillä.  ^^ Muuta ei oikein taida olla vielä lyöty lukkoon/suunniteltu tarkemmin, mutta paljon kaikkea on, missä haluaisin käydä ja varsinkin, missä Yumi ja Marsa haluaisivat käydä. *naurahdus* Itsehän olen käynyt muutamassa temppelissä ja Tokyo Towerilla ja näin, mutta kyllä ne on pakko päästä uudestaan kiertämään ihan omaksi huvikseni ja myös Yumin ja Marsan iloksi. ^^ Tällä kertaa tosin haluaisin käydä Tokyo Towerissa myös illalla. *naurahdus*

Hmmm... Tuskin tässä nyt hirveästi muuta on tapahtunut. Mitä nyt isäni hankki minulle matkavakuutuksen, budjettia on laskettu alustavasti ja muuta pientä. Jännitys kasvaa vain hiljalleen ja odotuskin on jo ihan liikaa. Tuntuu tuskalta laskea öitä lähtöön, vaikka todellisuudessa siihen ei oikeasti ole enää kauaa. Kohta enää kuukausi! O_O Ja niin! Voisin täälläkin ehkä mainita, että sain itseäni niskasta kiinni ja valmistuin aikataulussa. Valmistujaiset olivat 1.6. eli nyt olen virallisesti merkonomi! ^-^ Ja sain matkarahoitusta sukulaisilta kuten olin pyytänyt ja siitä suuri kiitos. ^^

Mutta nyt voisin siirtyä kirjoittelemaan muihin blogeihini niitä arkipäivän juttuja. *naurahdus* Eli jos jotakuta tätä blogia lukevaa sattuu kiinnostamaan, niin suomen kielinen blogini löytyy täältä ja englannin kielinen täältä.

2012/04/27

98 nights to go...

Pientä päivitystä...

Tosiaankin... Majotuksen kanssa meinasi tulla ongelmia. Emme saaneet majoitusta sieltä, mistä olin suunnitellut, joten ei siinä auttanut muu kuin alkaa kyselemään eri paikoista ja sitten miettimään hinnan mukaan, että minne menemme. No, viime perjantaina(kohan se oli?) sain varattua meille majoituksen. ^^ Majoitumme Asakusa Smile nimiseen hostelliin, jonka nimestäkin voi jo päätellä, että se sijaitsee Asakusassa. *naurahdus*

Oli kyllä todella helpottunut olo, kun sain majoituksen varattua, eikä tarvinnut enää stressata moisesta. ^^ Nyt sitten tässä hiljalleen hoideta muitakin matka järjestelyjä, vaikka itselläni on tällä hetkellä koulu etusijalla. Valmistun tosiaankin 1.6. ja tämä matka on vähän niinkuin valmistujais lahja minulle. *naurahdus* Toki suurimman osan kustannan itse, mutta oikeastaan toivonkin, että kaikki, mitä saan valmistujais lahjaksi, tulisi rahana, koska totesin, että minulla on materiaalia jo ihan liikaa ja kesän aikana hankkiudun eroon kaikesta turhasta ja muutenkin... Matka ei ole se halvin mahdollinen, mutta alusta alkaen olin jo laskenut, että jos nyt jostain syystä kävisikin niin, etten valmistuisi, niin saan omilla rahoillani kustannettua matkani. ^^ Mutta eiköhän tämä tästä~ Hitaasti hyvä tulee. *naurahdus*

Mutta eipä tässä kait muuta. O_o Kaikki olemme jo ihan innoissamme lähdössä ja itse aloin tosiaankin jo laskea öitä lähtöön, että sitä päivittelen tännekin sitä mukaa, kun jotain kirjoitan.

Ai niin! Voisin vielä tähän laittaa infoksi tarkat matkustus ajat, vaikka niillä kukaan tuskin tekee mitään. *naurahdus* Eli... Lähdemme 3.8. Helsingistä klo 17.15 ja saavumme Tokioon lauantai aamuna 4.8. klo 8.55, jos lento on aika taulussa. Ja sitten paluu lento on 4.9. Tokiosta klo 11.00 ja olemme perillä Helsingissä 15.15. Tällä kertaa yritän jo Japanissa päivitellä blogia, ettei tarvitse ihan hirveästi kirjottaa kotiin tullessa. *naurahdus*

Mutta nyt... Töiden pariin~ (Olen työharjottelussa 31.5. asti.)

バイバーイ~! (^0^)/

2012/04/22

Uudet tuulet

No niin! Ehkä olisi aika herätellä tämäkin blogi taas eloon. *naurahdus* Tiedän, keikka raportit ovat vielä ihan kesken, koska niitä puuttuu kaiken kaikkiaan 4, mutta olen vain niin laiska, etten jaksa kirjoittaa niitä. *huokaus* Pahoitteluni siitä! Voisin ottaa tavoitteeksi kirjoittaa ne ennen elokuuta, vaikka samalla päivittelen varmaan muutakin tänne hiljalleen. ^^

Tosiaankin... Miksikö kirjoitan tänne nyt taas tauon jälkeen? Tietenkin, koska luvassa on Japanin matka part 2! *nauraa* Tosiaankin... Ostin juuri tuossa perjantaina liput minulle, yumille ja Marsalle. Suuntaamme Tokioon ja yritän tällä hetkellä saada meille majoitusta Nakanosta. Minulle tuttu alue, niin helpottaisi liikkumista jo paljon. ^^ Mutta tosiaankin... Lennämme Finnairilla (jälleen) ja lentojen hinta oli kyllä aivan liian kallis, mutta kyllä sen kestää. Lähtöpäiväksi määräytyi perjantai 3.8. jolloin itse lopetan sopivasti kesätyöt ja pääsen viettämään sitten ensimmäistä lomaani sitten joulu loman. Kyllä, minulla ei ole yhtään lomaa ennen sitä, joten tuo matka tulee todella tarpeeseen. ^^ Paluu päivä on 4.9. eli olemme siellä hitusen yli kuukauden, mutta siitä tulee varmasti mahtavaa ja ihanaa! ^^ En malta millään odottaa lähtöä, eivätkä malta nuo kaksi muutakaan. *naurahdus*

Mutta nyt joudun tästä poistumaan. Päivittelen tässä taas hiljalleen, kunhan jotain informoitavaa ilmestyy ja sitten yritän todella saada ne keikkaraportit tehtyä.

Seuraavaan kertaan~

2012/02/01

11.12. amber gris & 9GOATS BLACK OUT @ SUNPHONIX HALL

Tosiaankin... Ensimmäinen keikkaraportti tai no... Raportti ja raportti. Haluan nyt ensin tehdä harvinaisen selväksi, etten ole ennen kirjoittanut edes tällä tavalla keikoista, joten en välttämättä osaa kertoa kaikkea tarpeellista eli, jos mielenkiinto herää, niin heittäkää oikeasti niitä kysymyksiä. ^^ Lupaan olla purematta. Ainakaan kovin lujaa. *naurahdus*

Mutta niin... Ensin voisin ihan yleisellä tasolla hieman kertoa siitä japanilaisesta keikkakulttuurista ja kuinka paljon kaikki eroaa suomalaisesta. Itsehän rakastuin siihen kaikkeen, enkä tiedä tuleeko Suomessa keikoilla käynti olemaan enään läheskään niin kivaa. No, joka tapauksessa...

Ensinnäkin kaikki on jo alusta asti hieman erilaista. Lipuissa lukee paikkanumero, joka tarkoittaa siis periaatteessa jonotusnumeroasi (pikku keikoilla ei yleensä nimittäin ole istumapaikkoja). Mutta toisin kuin Suomessa, niin Japanissa ei harrasteta jonottamista. Keikkapaikan edustalle mennään vasta noin puolisen tuntia ennen ovien aukeamista (poikkeuksia toki on) ja sitten siellä joku huutelee numeroita ja niiden mukaan mennään sitten sisälle. Jos kyseessä on eventti eli keikka, jossa on useampi bändi soittamassa, niin kun menet sisälle sinulta kysytään, mitä bändiä olet tullut katsomaan, koska eniten katsojia kerännyt bändi saa vetää pisimmän setin ja muut bändit maksavat heidän keikkapaikan vuokransa (ainakin näin kaverini selitti minulle).

No, sitten keikka itsessään... Ihmiset eivät ole tosiaankaan ihan kylkikyljessä siellä, vaan on oikeasti tilaa olla ja liikkua ja se mahdollistaakin sen, että bändien välissä olevan ajan voit vaikka istua lattialla ja lepuuttaa jalkojasi. Muutenkin koko keikan ajan meno on ihan erilaista, kun Suomessahan porukka tuppautuu eteen, niin etä eturiviläiset eivät saa happea. No, Japanissa ihmiset tosiaankin levittyvät siellä keikkapaikalla niin, ettei olla sumpussa ja parhaimmillaan minullakin oli kylmä, jos en hetkeen hyppinyt. *naurahdus* No, kuitenkin... Keikka koostuu enimmäkseen fuureista (käsiliikkeitä) ja tietenkin kahdenlaisesta moshaamisesta. Mutta välillä myös saatetaan vain seisoa paikallaan tekemättä mitään ja kuunnella bändiä.

Niin... Mitä rakastan, niin oli se, että yksikään ei siellä huuda tai kilju, kun joku bändiläinen puhuu. Kaikki ovat hiljaa ja kuuntelevat ja tätä haluaisin, että se olisi myös Suomen keikoilla! Itse en kuitenkaan osaa japania kunnolla, mutta ymmärrän ainakin hitusen, niin ymmärtämistä ei yhtään helpota se, kun kaikki huutavat ja kiljuvat jäsenten päälle. Japanissa sitä jaksoi ensin ihmetellä juuri, että kaikki ovat hiljaa, mutta lopulta siihen tottui ja se on oikeasti mukavaa. ^^ Periaatteessa mentiin siis sillä, että tee niin kuin muut, äläkä säädä omaa tai mitään ylimääräistä. *naurahdus*

Mutta niin... Ensimmäinen keikka oli tosiaankin heti lauantaina Yokohamassa. Tätä keikkaa odotin kyllä todella paljon, koska rakastuin 9GOATS BLACK OUTiin aika paljon ehkä kuukausi ennen lähtöä, jos sitäkään. No, kuitenkin... Välillä oli vaarassa, että pääsemmekö menemäänkään sinne vai emme, mutta lopulta pääsimme kuitenkin ja hyvä näin! ^^

Tässä kuva lipusta. Ostimme liput tosiaankin vasta ovelta eli hitusen sai pelätä, että keikka myytäisiin loppuun ennen kuin pääsemme sinne, mutta ei onneksi myyty. ^^

Sitten tavarat, jotka ostin keikalta:

9GOATS BLACK OUTin ja amber grisin yhteis juliste.

9GOATS BLACK OUTin photo setti. ^^

Ja vielä 9GOATSin ja amber grisin yhteis kuvakirja, jossa on myös jokin haastattelun pätkä. Näiden lisäksi ostin vielä myös t-paidan, mutta se on tällä hetkellä pesussa, joten ette ainakaan vielä siitä saa kuvaa. Ehkä lisään sen myöhemmin!

Sitten siitä keikasta nyt edes jotakin...

amber gris:

amber gris tosiaankin aloitti keikan. Olin kuunnellut heiltä etukäteen biisin tai kaksi ja mielestäni he tekevät hyvää musiikkia, mutta pakko sanoa, että livenä he olivat oikeasti parempia! ^^ Bändi oli tosiaankin kokonaisuutena hyvä ja sitä yritti seurata kaikkia jäsenistä, että saisi mahdollisimman hyvän kokonais kuvan, mutta silti jäin turhankin usein katselemaan rumpalia. Heidän rumpalinsa nimittäin hymyili lähes koko ajan tai ilmeili ja sitä jotenkin jäi seuraamaan. *naurahdus*

Mutta niin... amber gris on pirteämpi kuin 9GOATS, mutta ei silti ihan hirveän pirteä. Omalla tavallaan aika tavallinen, mutta silti siinä on se jokin pieni vivahde, joka tekee heistä kuitenkin erilaisia tai vaihtoehtoisesti kuvittelen vain omiani. *naurahdus* No, joka tapauksessa... Tykkäsin heistä livenä todella paljon ja veikkaan jotenkin, että menen vielä katsomaan heitä uudestaan, jos saan mahdollisuuden. ^^

9GOATS BLACK OUT:

9GOATS on tyyliltään hieman melankolisempi bändi ja se näkyi myös livessä. Se käsitys, jonka olin saanut heistä parin koneelta katsotun liven ja PV'iden perusteella, niin sitä se oli livessäkin. Kiinnitin eniten huomiota ryoon koko liven ajan. Aluksi hän liikkui jotenkin lumoavasti, eikä kovin näyttävästi. Enemmänkin teki käsillä jotain liikkeitä ja keskittyi vain laulamiseen. ryo on oikeasti jotenkin todella lumoava ja hänen ääntään jää helposti vain kuuntelemaan seisoen paikallaan.

Kuitenkin siinä joskus keikan puolivälin paikkeilla ryo riisui takkinsa ja hatun ja jotenkin muuttui sitten täysin. Hän alkoi moshata ja riehua paljon enemmän ja se jotenkin toisaalta yllätti minut. *naurahdus* Tietenkin oli hauska huomata, että sen rauhallisen ulkokuoren sisäpuolelta löytyy tuollaistakin. No, joka tapauksessa... Mitä kiinnitin huomiota Utaan, niin hän virnuili suhteellisen paljon ja nuoleskeli huuliaan eli jonkinlaista flirttiä oli havaittavissa. *naurahdus*

Bändi soitti kaikki hyvät biisit, mutta koska olin kuunnellut vasta aika vähän aikaa heitä, niin en valitettavasti osaa näin nimetä biisejä. Hehän tosiaankin vetivät amber grisiä pidemmän setin, koska olivat saaneet eniten katsojia paikalle, mutta encoresta sen verran, että siellä oli jotain yllättävääkin. amber grisin vokalisti asteli nimittäin lavalle silloin yhdessä välissä ja kertoi laulavansa erään 9GOATSin kappaleen. Mielestäni moinen oli aika rohkea veto! Biisi ei ehkä ollut ihan oikea hänelle, koska hän ei pääse niin korkealle kuin ryo, mutta pakko sanoa, että ihailen häntä jo sen takia, että hänellä oli rohkeutta edes tehdä moista. ^^ Ei monilla varmaan olisi.

Keikasta jäi siis kaikin puolin hyvät fiilikset ja 9GOATS on pakko ainakin nähdä uudestaan livenä. Ja pakko sanoa kyllä, että suosittelen kaikille, että kuuntelisitte biisin tai pari kummaltakin bändiltä ja jos yhtään tykkäätte, niin oikeasti kannattaa lähteä katsomaan!

2012/01/23

Tenth and eleventh day in Tokyo + Kansai

Maanantai 19.12.

Tosiaankin... Kuten edellisessä merkinnässä mainitsinkin, niin onnistuin sunnuntaina sairastuttamaan itseni, mutta onnekseni tosiaankin siinä kohtaa vietiin viimeisiä päiviä jo. Okei, siinä ei ollut mitään onnellista, kun jouduin lähtemään takaisin Suomeen, mutta siis parempi sairastaa kotona kuin ulkomailla varmaankin.

Maanantain vietin sitten yksinäni, koska Urtsi ja kou lähtivät jo aamusta Ghiblin museoon. Olisin halunnut mukaan, mutten olisi päässyt sängystä ylös, joten jäin sitten nukkumaan. Nukuin lähemmäs 12 ja sen jälkeen aloin valmistautua lähtemään ulos. Sillä, että nukuin myöhempään, sain itseni siihen kuntoon, että uskalsin jopa lähteä ulos vielä sen viimeisen kerran kiertelemään. Ei sitä silloin osannut ajatella, että kohta oikeasti jättää kaikki paikat taakseen, mutta kyllä nyt voi jo sanoa, että kaipaan takaisin ehkä hieman liikaakin. *huokaus*

No joo... Kävin ensin Shinjukussa vielä viimeisen kerran kävelemässä hieman. Lähinnä kävelin levykaupoille ja sieltä takaisin, kun ei viitsinyt omia reittejään lähteä kulkemaan, ettei eksy. Mutta tulipahan fiilisteltyä sitten siellä. ^^ Sen jälkeen palasin takaisin Nakanoon ja kävin syömässä ennen kuin menin takaisin kämpille. Luvassa oli pakkaamista ja se oli kyllä aika ninjailua. Sain kaiken toki mahtumaan matkalaukkuun, mutta oli hieman vaikeaa pakata, kun oli särkyvää mukana.

Kunhan ilta siinä pimeni niin lähdin Shibuyaan hetkeksi. Ensimmäisenä päätin kuvata Hachiko patsaan, kun sillä ei ollut tonttulakkia enää. *naurahdus*

Tämän nopean kuvaamisen jälkeen suuntasin askeleeni kohti LOFTia, joka on tavaratalo, josta saa kaikkea mahdollista. Kävin ostamassa sieltä ystävälleni tekokynnet ja äidille keraamisen hedelmäveitsen. Sain siis sieltä hankittua ne viimeisetkin tuliaiset. *naurahdus* Tuon jälkeen kävin vielä pyörähtämässä Shibuya O-WESTillä, koska en ollut harmikseni muistanut kuvata yhtäkään keikkapaikoista, joissa kävin. Halusin siis edes ottaa kuvan siitä paikasta, koska siihen liittyy tässä kohtaa eniten muistoja. Siellä kävin 2 keikalla, joista toinen oli V-last.in last live, jota en varmaan koskaan unohda. ;_;

Okei. Periaatteessa kuva on Shibuya O-WESTin logosta, koska kyseiselle keikkapaikalle mennään sisälle tuon kuvan ulkopuolelle jääneistä portaista (ne ovat oikealla puolella).

Tämän jälkeen palasin sitten kämpälle vain purkaakseni matkalaukun ja pakatakseni sen uudestaan. *naurahdus* Yritin tunkea lentolaukun matkalaukkuun, mutta se vei liikaa tilaa ja painoi liikaa, joten sitten purin ja pakkasin koko laukun uudestaan ja sain kaikki tavarat mahtumaan hyvin. ^^

Tiistai 20.12.

En tosiaankaan nukkunut viimeisenä yönä ollenkaan, koska pakatessa meni lähes koko yö ja jos olisin mennyt vain pariksi tunniksi nukkumaan niin en olisi päässyt enää ylös sängystä. *huoh* No, kuitenkin... Lähdin koun kanssa 4 aikoihin aamu yöllä kohti Higashi-Nakanoa ja siitä sitten junalla Hanedan lentokentälle. kou saattoi minut Shinagawaan asti, mutta tosin siitä menikin sitten suoraan juna lentokentälle.

Meni hetki, että sain selvitettyä kummalta puolelta lentoni menee ja suuntasin sitten sinne. Kaikki tuntui sujuvan hyvin ja vein matkalaukun suunnaten sitten turvatarkastukseen. Turvatarkastuksessa kuitenkin tuli pieniä ongelmia, joiden takia jouduin avaamaan lentolaukkuni. Hieman ihmettelin, että mikä olisi vialla, mutta penaalistani oli vain tullut jotain ongelmia, ilmeisesti koska se oli metallinen. Tämän jälkeen nimittäin pääsin sitten portille asti odottelemaan lennon lähtöä.

Lensin Hanedan lentokentältä Kansain kansainväliselle lentokentälle Japan Airlinesin koneella. Se oli pieni, mutta silti jotenkin paljon vakaampi, eikä siellä ollut niin paha meteli kuin Finnairin pienissä koneissa. Heti, kun kone nousi niin nukahdin. Lennon aikana kuitenkin nautin kupin vihreääteetä, mutta muuten matka sujui nukkuessa. Pääsin sitten Kansain lentokentälle asti ja hakemaan matkalaukkuni, jonka kanssa lähdinkin raahautumaan sitten kohti Finnairin porttia. Jouduin odottamaan puolisen tuntia ennen kuin portti avattiin, mutta hyvä vain, että olin ajoissa. *naurahdus*

Vein matkalaukun ja sitten suuntasin vielä viimeisen kerran Starbucksiin. Ostin taas soija maccha frappuccinon ja nautin siitä oikein kunnolla. ^^ Miksei Suomesta oikeasti saa sellaista? ;_; Selailin samalla Men's Spideria, jonka ostin kentältä. En jostain syystä ollut törmännyt muualla siihen, mutta ainakin sain ostettua sen. *naurahdus*

Tuon jälkeen suuntasinkin sitten lentokoneelle. Ensin turvatarkastukseen, jossa tällä kertaa jouduin ottamaan kengät pois ja sitten siitä passin tarkastukseen, jonka jälkeen sellaisella pienen junan tapaisella mentiin sinne portille, josta lento lähti. Tällä kertaa lento lähti jopa aikataulussa. Söin kiltisti ruokani ja sitten aloin nukkumaan. Eivät kyllä olleet kyyneleet kaukana sen jälkeen, kun oltiin päästy ilmaan, mutta ei sille mitään mahtanut. Koko lentomatka sujuikin yllättävän nopeasti, kun torkahtelin vähän väliä ja kuuntelin musiikkia.

Pääsin siis ehjänä Suomeen ja kotiin asti. Omalla tavallaan oli ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan, kun sänky oli pehmeä ja oli lämmintä, mutta muuten kaipaan jo nyt liikaakin takaisin Japaniin. Tämä on nyt periaatteessa viimeinen merkintä, että tämän jälkeen kirjoitan vielä niitä keikkaraportteja ja taisin eräälle ystävälleni luvata, että kuvaan kaikki lehdet, levyt ja muut fanitavarat, jotka Japanista ostin. *naurahdus* Mutta kyllä tänne uusia merkintöjä Japanin matkaan liittyen tulee varmaan taas, koska suunnittelen nyt jo hiljalleen uutta matkaa. Sitä odotellessa!

バイバイ~! (^-^)/

2012/01/09

Eighth and ninth day in Tokyo

Lauantai 17.12.

Lauantain vietin kahdestaan Urtsin kanssa. Suuntasimme ensin Hamamatsuchoohon. Asemalta otimme suunnaksi Tokyo Towerin, mutta matkalla poikkesimme Zojojin temppeli alueelle. Siellä oli todella kaunista. ^^ Jotenkin jo temppeli alueelle meneminen sai rauhoittumaan. Se oli omalla tavallaan hassu tunne, mutta mukava. ^^

Temppelialueen portti.

Kuva temppelistä. Minkään temppeleiden sisällä ei saa valitettavasti kuvata ja itse päätin jopa noudattaa sitä sääntöä ja kuvasin vain ulkona.

Näkymä temppelin portailta. Omalla tavallaan kaunis näky, vaikka nuo takana kohoavat korkeat talot toisaalta näyttävät hieman koomiselta. *naurahdus*

Kävin ostamassa tuolta itselleni onnen amuletin (kännykkäkoru) ja sen jälkeen kokeilimme myös Urtsin kanssa, että tuleeko hyvää vai huonoa onnea. Maksoimme kumpikin 200 yeniä ja sitten otimme laatikosta pienen muovisen pussin, jossa oli lappu, jossa luki, että hyvää vai huonoa onnea ja hieman tarkemmin myös, että mitä kaikkea. Siellä oli myös onnen amuletti ja paperilappu, jossa selitettiin sen onnen amuletin tarkoitus. ^^ Se isompi lappu, jossa oli siis ennustus, niin se piti taitella ja sitoa sitten kiinni tuolla vasemmassa reunassa näkyvään juttuun (en tiedä, mikä se on xD), että henget kuulevat toiveesi. ^^ Taustalla näkyy myös Tokyo Tower. ^^

Temppeliltä suuntasimmekin sitten Tokyo Towerille. Kävelimme tosin hautausmaan läpi ja se nosti jotenkin tunteet pintaan. En tiedä mikä siinä oli, mutta aloin vain miettiä Hitoshi-sania. *huokaus* No, kuitenkin... Pääsimme Tokyo Towerille asti. Se oli tosiaankin tuossa ihan temppeli alueen takana.

Kuva Tokyo Towerin juurelta. Ei siis ihan mikään pieni torni. *naurahdus*

Tornin edessä oli koju, jossa myytiin crepejä, niin pakkohan sitä oli päästä maistamaan! Omassani oli vanilja jäätelöä, banaania, suklaakastiketta ja kermavaahtoa. Omnomnom! Oli hyvää<3 *-*

Näkymiä Tokyo Towerista. Kuva ei ole ehkä ihan paras mahdollinen, koska emme viitsineet lähteä sinne ylemmälle tasolle, sinne kun oli tyyliin 45 minuutin jono. Mutta jos ihan oikein käsitin, niin jos avaatte tuon kuvan isommaksi, niin siellä näkyy ihan himmeästi Fuji vuori. ^^

Tässä kuvassa näkyy Sateenkaarisilta, jos vain kuvan avaa isommaksi. ^^

Tokyo Towerilta suuntasimme takaisin Hamamatsuchoon asemalle ja sieltä sitten kohti Asakusaa. ^^ Asakusassa menimme ensimmäisenä käymään temppelillä ja siellä oli ehkä "hieman" enemmän ihmisiä kuin Zojojin temppelillä. *naurahdus*

Temppeli alueen portti.

Siellä näkyy temppeli ja tuossa sivuilla olevissa rakennuksissa oli juuri sellaisia ennustus-juttuja. Kokeilimme siis täälläkin, mutta siitä ei saanut mukaan mitään tällä kertaa. Joku vanha pappa kyllä tuli selittämään, että lappu pitäisi pitää, mutta kyllä sidoimme ne taas kiinni, koska Urtsin tietojen mukaan se kuului tehdä niin. ^^

Pieni vesiputous. ^^

Kun olimme kierrelleet hetken temppeli alueella, niin suuntasimme etsimään ruokkapaikkaa. Siellä vierähtikin sitten hetki, kun söimme rauhassa ja sen jälkeen suuntasimme vielä Sky Treelle päin. Se on siis vielä Tokyo Toweriakin korkeampi torni. *naurahdus*

Jouluvaloilla koristeltuja lampputolppia. *naurahdus*

Kuva on todella himmeä, koska tornia ei oltu valaistu sen takia, että se oli remontissa. Emme siis nähneet sen kuin ulkoapäin, mutta ainakin tuli käytyä siellä. ^^

Tämän jälkeen suuntasimme takaisin Asakusan asemalle ja siitä sitten vielä hetkeksi Shibuyaan. Menimme yhteen kahvilaan istumaan ja sitten kävimme O-WESTillä pyörähtämässä ennen kuin menimme takaisin asemalle.

Kuvasin Shibuyan asemalla olevan Hachiko -patsaan, jolle jotkut länsimaalaiset olivat laittaneet tonttulakin päähän. *naurahdus* Saatte kyllä myöhemmin myös kuvan ilman tonttulakkia. ^^ Tämän kuvan jälkeen suuntasimmekin sitten takaisin kämpille ja nukkumaan!

Sunnuntai 18.12.

Tästä tulee nyt taas lyhyt merkintä, koska lähdimme heti aamusta suuntaamaan Ikebukuroon. Kävimme siellä syömässä ja sen jälkeen etsimme Ikebukuro Black Holen. Kyllä, menin taas vaihteeksi keikalle. *naurahdus* Keikalla oli hauskaa, vaikka siellä jo sain huomata, että taisin olla tulossa kipeäksi ja seuraavana yönähän se sitten varmistuikin. Kuume taisi nousta ja muuta sellaista pientä. Mukava loppu matka tiedossa siis!

Sixth and seventh day in Tokyo

Torstai 15.12.

Torstai meni pääosin V-last.in last livessä, joka oli Shibuya O-WESTillä. Sitä ennen kävimme parissa kaupassa ja kahvilla. V-last.in keikka merkitsi minulle todella paljon, mutta heidän takiaanhan minä Japaniin matkustinkin. Miss them already. ;_;<3

Perjantai 16.12.

Tämän päivän vietin yksinäni, koska Urtsi ja kou lähtivät yhdelle keikalle. Suuntasin ensimmäisenä Shinjukuun ja kävin taas niissä levykaupoissa, mutta taisin nyt viettää hieman enemmän aikaa niissä. Etsin yhden levyn kaverilleni ja tein pari todella ihanaa löytöä! Kaksi levyä, joista toisesta en ollut edes tiennyt ennen ja toisella oli yksi biisi, jota olen jo hetken aikaa etsinyt. *naurahdus*

Shinjukusta palasin sitten Nakanoon ja kävin syömässä ja kämpillä ennen kuin suuntasin Akihabaraan hetkeksi. Siinä välissä ehti jo tulla pimeätä ja ilma viileni, joten en hirveän kauaa viihtynyt sitten siellä loppujen lopuksi. Muutenkaan en tunne paikkoja yhtään eli se oli lähinnä vain kiertelyä ja katselua. En edes käynyt yhdessäkään kaupassa. *naurahdus*

Tämä tuli ensimmäisenä vastaan, kun pääsin aseman porteista ulos. Pakkohan siitä oli ottaa kuva. *naurahdus*

Koko Akihabara on aika pitkälti täynnä kaikkea animeen ja tietotekniikkaan liittyvää. Ja se näkyi kyllä heti, kun lähti edes hieman kiertelemään. *naurahdus* Niin... Tosiaankin... Joulukuu ja puut ovat vielä nätin vihreitä. ^^<3

Ensi kerralla voisin tehdä hieman paremman reissun Akihabaraan ja tutkia paikkoja paremmin. *naurahdus*

2012/01/08

Fourth and fifth day in Tokyo

Tiistai 13.12.

Tästä päivästä ei nyt valitettavasti tule tällä kertaa muuta, kuin pari kuvaa, koska koko päivä oikeastaan vierähti keikalla. Nukuimme hieman myöhempään ja ovet aukesivat jo 15.30, joten kaikki jäljelle jäänyt aika meni siinä, että valmistautui lähtöön, söi ja sitten lähti etsimään keikkapaikkaa. Tällä kertaa tosiaankin kou ja Urtsi lähtivät saattamaan, mutta parempi niin, koska keikkapaikka oli hieman hankalammassa paikassa, niin en välttämättä olisi itsekseni sinne löytänyt. Sen verran mainittakoon, että keikka oli Shibuyassa. *naurahdus*

Keskiviikko 14.12.

Keskiviikko vierähti kokonaan kauppoja kierrellessä. Aloitimme Shinjukusta, jossa kävimme kolmessa levykaupassa, kun nyt jopa niihin kaikkiin pääsi. Viimeksi kahdessa niistä oli instore, joten niihin ei voinut mennä. Mukaan tarttui kasa flaikkuja ja muistaakseni myös joitakin levyjä.

Pure Sound niminen levykauppa ulkoapäin. Tuolta tein aivan ihania löytöjä! Vanhoja lehtiä, levyjä, joista en tiennyt, photo settejä ja kaikkea muuta pientä kivaa. ^^<3

Shinjukusta suuntasimme kävellen kohti Yoyogia ja sieltä kävelimme jälleen Yoyogi puiston läpi. Matka ei tuntunut toisaalta kovin pitkältä, vaikka se ehkä sitä olikin, mutta mukavempi näin. ^^ Rahaa säästyi edes hitusen ja varmaan kunto kasvoi. *naurahdus*

Tällä kertaa Yoyogi puistossa oli hiljaisempaa, mutta voi johtua siitä, että olimme aikaisemmin liikkeellä, joten varmaankin suurin osa ihmisistä oli vielä koulussa tai töissä. ^^

Yoyogi puistosta päädyimme tosiaankin jälleen Harajukuun ja kävelimme Takeshita dorin läpi, koska etsimme yhtä h.NAOTOn liikettä. Rakastan tosiaankin h.NAOTOn vaatteita ja asusteita ehkä hitusen liikaakin, mutta ne ovat vain hirmuisen kalliita. ;_; Mutta silti olin päättänyt, että tahtoisin ostaa juurin heidän laukkunsa, koska tarvitsin uuden laukun.

Kyseessä oli siis heidän oma liikkeensä, joka sijaitsee Harajukun puolella. Alakerrassa oli naisten vaatteita ja asusteita ja yläkerrassa miesten. Sieltä ei kuitenkaan melkein ollenkaan löytynyt laukkuja ja kun kävimme yläkerrassa, niin siellä ollut myyjä katsoi meitä kyllä hieman ihmeissään, koska kukaan meistä ei pahemmin näytä siltä, että käyttäisi miesten vaatteita. *naurahdus*

En tosiaankaan löytänyt ensimmäisestä liikkeestä etsimääni tai edes mitään vastaavaa, joten jatkoimme matkaa toiselle h.NAOTOn liikkeelle. Kyseinen liike oli eräässä kauppakeskuksessa, joka oli muutenkin täynnä kaikkia merkkivaatteita.

Kuva kauppakeskuksesta ja siinä edessä olevasta risteyksestä. Tulimme tosiaankin tuosta suunnasta, jossa oli nuo valoilla koristellut puut. ^^ Nättiä.<3

Kävimme tosiaankin siellä kauppakeskuksessa ja löysin sieltä juuri sen laukun, jota olin katsellut netistä. Ei olisi voinut olla yhtään parempi tuuri! Laukun hinta oli 9450 yeniä eli suunnilleen 94€. Kallista siis, mutta yhtään en kadu. Laukku on h.NAOTOn merkkiä Sixh. ja sen on suunnitellut Ibi. Hän ei toki sattumoisin ole lempi suunnittelijani! Rakastan hänen suunnittelemiaan vaatteita ja asusteita. ^^<3

Tässä nyt sitten vielä kuva siitä laukusta. ^^ Mitä pidätte?

Tämän jälkeen kävimme vielä yhdessä levykaupassa, jossa on kaiken kaikkiaan 7 kerrosta. Eri genreille siis omia kerroksiaan, niin oli helpompi toisaalta löytää, mitä etsi, vaikka taas se levyjen määrä kyllä pisti hieman pään pyörälle. *naurahdus* Kävimme vielä syömässä ennen kuin suuntasimme takaisin kämpille. Siinä siis hurahti taas koko päivä paikkoja kierrellessä ja shoppaillessa! ^^

Second and third day in Tokyo

Sunnuntai 11.12.

Sunnuntaina lähdin heti herättyäni koun kanssa Yokohamaan. Koko päivä vierähtikin siellä kierrellessä. Ensin päätimme etsiä illan keikkapaikan, mutta lopulta jouduimme kysymään infosta apua ja selvisi, että se onkin Shin-Yokohamassa, joten jouduimme jatkamaan sitten junalla hetken vielä matkaa, että pääsimme oikeaan paikkaan. *naurahdus*

Kunhan löysimme keikkapaikan, niin kiertelimme vain hieman paikkoja. Kävimme myös muutamissa kaupoissa ja reissulta tarttuikin mukaan jälleen kerran pari lehteä, postikortteja ja muutamia tuliaisia. Sadan jenin kaupoista löytyi aina kaikkea pientä kivaa. ^^ Ja nimen mukaisesti... Melkein kaikki maksoi sata jeniä eli suunnilleen yhden euron (tällä hetkellä tosin vähän päälle euron). *naurahdus*

Minulla ei ole mitään hajua, että mikä tuon kalan pointti on tuossa kyltissä, mutta se oli sen verran hupaisa, että se oli pakko kuva. *naurahdus*

No niin! Siinä on kuva soija maccha frappuccinosta! Rakastan<3 Varmaan tulee olevaan yksi ensimmäisiä asioita, mitä on pakko saada heti, kunhan pääsen taas Japaniin. *naurahdus*

Ja tässä sitten se, mitä söin illalla. Siinä on kylmiä nuudeleita, kanaa ja joitakin vihanneksia. Ja se oli hyväää~! o(^-^)o


Maanantai 12.12.

Lähdimme iltapäivällä kohti Harajukua, mutta teimmekin pienen poikkeuksen ja jäimme junasta pois jo pysäkkiä ennen. Kävelimme sitten Yoyogin asemalta Yoyogi puistolle päin ja sen läpi sitten Harajukuun. Puisto oli todella kaunis ja siellä oli ihanan rauhallista! Omalla tavallaan tuntui hieman hassulta, että keskellä suur-kaupunkia on jotakin niin kaunista. ^^ Laitan nyt tähän muutaman kuvan sieltä, että niistä näette hieman, millaista siellä oli. ^^

Tuosta portista puisto alkoi. ^^ Tuollainen portti on varmaan jokaisen sisäänkäynnin kohdalla.

Hiekkatietä koko matka. ^^

Pidän tästä kuvasta paljon ja vanhempanikin tykästyivät tähän. ^^ Toinen heistä taisikin ehdottaa, että tästä voisi melkein teetättää julisteen/taulun, mutta en tiedä, kuinka tosissaan he olivat. *naurahdus*


Puistosta ulos asteltuamme olimme taas takaisin ihmis vilinässä ja kaupungissa korkeiden talojen keskellä. Päädyimme suoraan Harajukuun ja Harajukun sillalle, joka oli sillä hetkellä harvinaisen tyhjä, mutta viikonloppuisin siellä olisi nähnyt varmaan monen laista porukkaa. Emme kuitenkaan kertaakaan käyneet siellä viikonloppuna, mutta ehkä ensi reissulla teen sen, koska se voisi olla hienoa! ^^

Harvinaisen tyhjä silta. *naurahdus*

Siitä jatkoimme sitten matkaa Takeshita dorille, jossa porukkaa oli sitten ehkä hieman liikaakin. Kyseessä on siis Harajukussa sijaitseva kuuluisa ostoskatu, jonka varrelta löytyy vaikka ja mitä liikkeitä. Enimmäkseen tosin vaatekauppoja. *naurahdus*

Siinä kuvaa kadun alusta. Tuosta suoraan selkäni takana oli sitten Harajukun juna-asema, josta suuntasinkin hieman illemmalla kohti Takadanobabaa. Kävin siellä keikalla, mutta siitä taas sitten lisää niissä keikkaraporteissa. Ensin en meinannut tosin löytää koko paikkaa, mutta lopulta kaikki päättyi hyvin ja pääsin hengissä sinne asti. *naurahdus*

2012/01/05

Last day in Finland and first day in Tokyo

No niin! Nyt on koittanut aika, jota kaikki ovat odottaneet varmaan vähän turhankin kauan. Pahoittelen, että olen ollut näin laiska, vaikka lomalla olisi ollut aikaa kirjoittaa ihan kunnolla. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? *naurahdus* Ensiksi voisin sanoa sen, että tosiaankin ensin kirjoitan ihan yleisesti kaikkea juttua, että mitä tein ja missä kävin ja sitten viimeisenä teen erilliset merkinnät keikoista, koska tiedän, että kaikki tätä blogia lukevat eivät ehkä ole niin kiinnostuneita niistä keikoista. Muutenkin se helpottaa minun hommaani, koska voin kirjoittaa hieman useamman päivän samaan merkintään. Tosiaankin... Yritän kirjoittaa useammasta päivästä samaan, mutta jos tuntuu siltä, etten jaksa, niin teen sitten aina joka päivälle oman. Mutta sen enemmittä puheitta, matkan pariin...

Tosiaankin... Perjantai 9.12. oli viimeinen päiväni Suomessa. Koko päivän jännitin sitä, että pääsenkö ollenkaan lentämään, koska torstaina, kun veimme matkalaukkuni kentälle, sain kuulla, että sen päivän Tokion lento oli peruttu, joten oli vaara, että seuraavan päivän saatettaisiin myös perua. No, kaikeksi onnekseni niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsin lähtemään ajoissa kentälle ja siitä sitten turvatarkastukseen. Oli jotenkin haikea olo siinä, kun halasin iskää ennen kuin lähdin. Ja jännitys oli ihan hirveä koko päivän, mutta paheni vain, kun pääsin lentokentälle. No, hetken juttelun jälkeen suuntasin sitten turvatarkastukseen ja sieltä lähdin sitten etsimään porttia. Oli jotenkin jännä huomata, että jouduin turvatarkastuksen jälkeen vielä kerran passin tarkastukseen ennen kuin pääsin porteille. On se tarkkaa, kun lennät mantereelta toiselle. *huokaus* No, kaikesta stressistä huolimatta pääsin portille. Menin hetkeksi yhteen kahvilaan istumaan ja kuluttamaan aikaa ennen kuin portti avattiin.

Kaikki meni hyvin. Bussilla lentokoneelle ja siitä koneeseen ja sitten oman paikan etsintä ja näin. No, jouduimme istumaan koneessa kauan ennen kuin se lähti. Kone lähti nimittäin melkein 2 tuntia myöhässä. Ensin jouduimme odottamaan toiselta lennolta tulevia matkustajia (heidän lentonsa oli myöhässä) ja sitten vielä suoritettiin jään poisto tai jokin vastaava.

No, lopulta kuitenkin pääsimme ilmaan ja matka alkoi hyvin. Jännitys oli vain entistä pahempi sitten siinä kohtaa, kun sen paremmin tajusi, että nyt sitä todella jättää Suomen taakse ja matkaa kohti tuntematonta. *naurahdus* Lento kesti 9 tuntia ja sen koko ajan vietin lähinnä leffoja katsellen ja sudokuja ratkoen. Jokaisella oli siis sellainen pieni viihdejärjestelmä ja sen kautta pystyi katsomaan leffoja, pelaamaan pelejä, kuuntelemaan musiikkia yms. En tosiaankaan pystynyt ollenkaan nukkumaan lennon aikana, vaikka yritin.

Lopulta lento sitten laskeutui Japaniin ja kello taisi olla 11 silloin. Lentokoneesta mentiin rakennukseen, josta taas mentiin sellaisella ns. mini-junalla sinne terminaaliin, josta haettiin tavarat. Lennon aikana jouduin täyttämään kaksi lappua, joissa kysyttiin esim. nimi tiedot, kauanko olen japanissa, syntymäaika, paljonko rahaa on mukana, onko jotain vaarallisia aineita mukana yms. Ne sitten anettiin pois siinä, kun oli taas passin tarkistus ja muuta sellaista. Tosin osa toisesta lapusta niitattiin kiinni passiin, koska sitä tarvitsi sitten, kun poistuu maasta. No, siitä selvittyäni pääsin hakemaan matkalaukkuni ja sitten odotusaulaan, jossa kaverini jo odottivatkin. Siitä matka jatkui sitten junalla kohti Nakanoa. Jouduimme pari kertaa vaihtamaan ja se oli kaikkea muuta paitsi helppoa, koska joillain asemilla oli turhankin paljon porukkaa ja liikuimme matkalaukkujen kanssa. Mutta junalla matkustaminen oli hauskaa! ^^ Jotenkin erilaista Suomeen verrattuna. Aluksi junissa ei ollut ruuhkaa ja pääsi istumaan. Penkit olivat kummallakin "seinustalla" rivinä. Eli istumapaikkoja ei ollut paljoa, mutta seisominenkaan ei tuntunut pahalta, että ei sen puoleen.

Pääsimme lopulta Nakanoon asti ja saimme asuntomme avaimet ja meidät saatettiin sinne asunnolle. Asunnossa oli yhteinen keittiö, vessa ja suihku. Niiden lisäksi oli kaksi makuuhuonetta, joista toinen oli yhdelle hengelle ja toinen neljälle. Meillä oli siis 2 kämppistä siellä. Laitan nyt tähän kuvia sieltä asunnolta, niin saan edes hieman kuvia tähänkin. *naurahdus*

Siinä on kuva keittiöstä. Kraanasta tuli vain kylmää vettä, mutta siinä oli jokin laite, jolla olisi saanut lämmintä vettä, mutta eihän meidän porukasta kukaan osannut käyttää sitä. *naurahdus*

Suihku oli pieni, kuten kuvasta näkyy. Ja oviaukko oli turhankin pieni. Aika ninjailua välillä se suihkuun meneminen ja pois tuleminen. *naurahdus* Ja aina joutui hetken odottamaan, että vesi lämpeni. Ensiksi tuli siis vain jääkylmää vettä.

Vessa oli pieni ja kylmä, varsinkin iltaisin. Okei, koko kämppä, paitsi keittiö, oli kylmä, koska ei ollut lämmittimiä (paitsi keittiössä) ja japanilaisissa taloissa ei selvästi ole eristyksiä niin kuin suomalaisissa. Pahimmillaan siis sisällä oli yhtä kylmä kuin ulkona.

Tässä sitten kuva makuuhuoneesta, kun siitä nyt puhuin. Itse nukuin tuossa sängyssä, jonka yllä on kuivumassa punainen pyyhe at the moment. Tuossa kuvassa ei näy, mutta siellä ikkunan vieressä toisella seinällä oli vielä lukolliset lokerot, joihin saattoi laittaa arvotavaroitaan (esim. tietokoneen) turvaan päivän ajaksi, kun ei kämpällä itse ollut.

Tässä sitten kuvaa talosta ulkoapäin. Voitte vain arvata kuinka hauskaa oli raahata matkalaukkua ylös noita kapeita portaita. *naurahdus* Tosin, se oli vielä hankalampaa tuoda alas sieltä, nimimerkillä: melkein vedin nenälleni, kun tulin alas sen matkalaukun kanssa. Tuosta portista, joka kuvassa näkyy, pääsi alakerrassa sijaitsevaan asuntoon, jossa jouduimme käymään pesemässä pyykkiä, koska meidän asunnon pesukone oli rikki.

No, asettauduimme aloillemme asunnolla ja valmistauduimme lähtöön. Vaikka matka Nakanoon asti oli ollut rankka, niin en silti ollut kovinkaan väsynyt, mitä hieman ihmettelen. No, kuitenkin... Ensimmäisenä suuntasimme Shinjukuun tutkimaan paikkoja. Urtsi tunsi paikat jo, koska oli käynyt 2 kertaa aikaisemmin Tokiossa. Shinjukussa kävimme vain ostamassa adapterit, että sitten kämpille päästyä saatiin puhelimet ja muut lataukseen. *naurahdus* Kävimme myös syömässä raamenia, joka oli parempaa kuin Suomessa!<3 Kävimme myös yhdessä levykaupassa, koska kahteen muuhun ei päässyt jonkun bändin instoren takia. No, anyway... Ostin sieltä pari lehteä ja muutamia photo settejä. *naurahdus* Niitä en ajatellut kuvata tänne nyt, mutta jos joku on kiinnostunut, niin kuvia saa pyytää, niin voin laittaa myöhemmin. ^^ Pätee kaikkiin kuviin, että lisää saa kysellä, koska en kaikkea viitsi tänne tunkea. Otin kuitenkin tyyliin 300 kuvaa käyttökelpoista kuvaa koko reissun aikana. *naurahdus*

Tuolta kävimme ostamassa ne adapterit. Ja kuten tässä kuvassa jo näkyy, niin jouluvaloja oli joka paikassa. *naurahdus*

Kuvaa siitä kaupan edessä olevalta sillalta. Iltaisin oli paljon porukkaa yleensä liikkeellä.

Ja vielä kuva syömästäni raamen annoksesta. Se oli mielettömän hyvää, mutta en jaksanut syödä kaikkea, vaikka nälkä olikin. *naurahdus*

Sitten Shinjukusta suuntasimme vielä Shibuyaan hetkeksi. Kävimme Starbucksissa ja join Soija maccha frappucinon. Se oli hyvää<3 Jos nyt oikein käsitin, niin siihen tulee murskattuja jäitä, soijamaitoa, macchaa ja päälle vielä kermavaahtoa. ^^ Mutta se oli hyvää. Kunpa Suomestakin saisi sellaisia. *huokaus* Siinä samassa talossa oli sitten myös levyjä myynnissä, niin kiersimme katsomassa ne, jos löytäisimme jotain mielenkiintoista. Ostin muuten termosmukin sieltä Starbucksista ja siitä on ollut jo nyt hyötyä Suomessakin. ^^ Ihanaa ottaa aamulla mukaan kuumaa juomista.<3

Tuossa nyt sitten kuva siitä termosmukista ja sieltä näkyykin hieman kermavaahtoa. ^^ Saatte myöhemmin paremman kuvan siitä, mitlä se juoma näyttää. ^^

Pari kuvaa Shibuyasta...

Ja tuossa näkyykin sitten se kuuluisa Shibuyan risteys. Myöhemmin saatan lisätä paremman kuvan siitä (jos sellainen on olemassa), mutta tuosta nyt näkee edes hieman sitä. Sen voin kyllä sanoa, että siitä kulkee todella paljon ihmisiä läpi joka kerta. Ja kuten kuvastakin huomaa, niin ei siellä ihan suojateiden mukaan mennä. *naurahdus*

No niin... Tämä saa nyt riittää tältä erää. Jos heräsi kysymyksiä, niin pistäkääpä kommenttia, niin vasteilen kysymyksiin mielelläni! Muutenkin kommenttia saa tietenkin laittaa. ^^

Tämä neiti painuu nyt nukkumaan ja yritän mahdollisimman pian tehdä taas uutta merkintää! ^^ Vielä kerran... Pahoittelen, että kesti!