Konbanwa!
Yöt käyvät hiljalleen oikeasti vähiin ja jännitys senkun kasvaa. *naurahdus* Toisaalta en siltikään pysty uskomaan vieläkään, että olen oikeasti lähdössä. No, ehkä sen vielä tajuaa. Viimeistään varmaan koneessa tai sitten, kun sieltä astuu ulos. Suunnitelmia on tullut lisää taas ja voisinkin ehkä hieman kertoa niistä, niin tiedättepähän sitten, mitä kaikkea pääsen (toivottavasti) kokemaan ja näkemään. ^^
Tosiaankin... Olemme suunnitelleet, että kävisimme Tokyo Towerissa. Odotan sitä jo innolla, koska haluan kuitenkin nähdä kyseisen tornin. ^^ Ja onhan se kuuluisa nähtävyys kuitenkin. *naurahdus* Sitten olisi suunnitteilla myös, että kävisimme Ghiblin museossa. ^^ Sitä en malta odottaa, koska rakastan Ghiblin leffoja todella paljon. Olenkin tuossa viime viikolla katsellut niitä useamman, enkä vain voi olla rakastamatta niitä kaikkia. ^^ Tosin, enhän minä kaikkia ole vielä katsonut, mutta kaikki, jotka olen katsonut, niin olen pitänyt niistä paljon. ^^ Käymme myös Kokyon puutarhassa. Kyseessä on siis keisarillinen palatsi. ^^ Haluan todella nähdä palatsin, vaikkemme sisälle pääsekään katselemaan paikkoja. Ja varmaan keväällä puutarha olisi nätimpi, mutta kokemus tuokin. *naurahdus* Sitten, jos oikein käsitin, niin saatamme lähteä käymään jossain temppelillä, mutta siitä en sitten oikeastaan tiedä enempää. O_o No, kaikki selviää aikanaan varmaankin. ^^
Kävin tuossa eilen ottamassa tuon ensimmäisen vahvistus rokotteen ja pakko myöntää, että se teki kipeää. Lekuri ei vaivautunut edes varoittamaan ja käskemään rentoutumaan vaan melkein heti, kun sain paidan pois ja hän neulan valmiiksi, niin heti piti tunkea se vain suoraan ilman mitään varoituksia. *sigh* No, ei se enää ole kipeä onneksi, mutta eilen oli vähän turhankin. Ihan kuin se ei viimeksi olisi ollut jo tarpeeksi kipeä, kun heti tuntui, jos jännitti kättä! Nyt se oli sitten sitäkin kipeämpi... -.- No, minkäs sille enää mahtaa...
Äiti osti minulle tänään viimeisetkin lahjat. Vien tosiaankin muutamille bändien jäsenille muumi-rasiat lahjaksi ja niissä on sitten sisällä Fazerin sinistä ja Geishaa. ^^ Ja harkitsin myös, että yhden rasioista (niitä on yksi ylimääräinen kiitos sen, että äiti osti kaksi, eikä yhtä) voisin viedä Kaille, jos nyt tapaan hänet. Kai on siis yksi tuttuni, joka asuu Tokiossa ja jos käsitin oikein, niin hän suostuisi näyttämään minulle paikkoja Harajukussa ja/tai Shibuyassa. ^^ Olisi tosi kiva nähdä häntä, joten toivon, että hän vastaisi viestiini mahdollisimman pian tai muuten se ei onnistu. :/ Mutta toivotaan parasta! ^^
Hmmm... Ei tässä varmaan muuta. Kalenteri on pelottavan täynnä ja ihmettelen hieman, että missä välissä ehdin pakata, mutta kyllä minä jostain pari tuntia repäisen! *naurahdus* Ja eihän tässä nyt kiire vielä ole. Tosin, viemme matkalaukkuni jo torstaina lentokentälle, ettei tarvitse perjantaina alkaa tapella sen kanssa, koska lentoni lähtee kuitenkin 17.20, niin silloin voi olla jossain määrin ruuhkaa ja näin. Eikä sitten tarvitse perjantaina olla niin aikaisin kentällä. *naurahdus*
Mutta ei tässä varmaan muuta. Jännittää ja en voi käsittää asioita. Sitä tämä on päivästä toiseen. *naurahdus* Ensi viikolla alkaa sitten panikointi ja kaikki muu vastaava.
2011/11/30
2011/11/19
20 nights to go...
Konnichiwa! ^^
Ei tässä nyt ihan hirveesti oo tapahtunu, mutta jotain pientä. Ja päivät/yöt vaan vähenee koko ajan. ^^ Mitä lähempänä ollaan 9. päivää, niin sitä enemmän jännittää, mutta silti sitä odottaa ihan mielettömästi. *naurahdus* Mutta, eiköhän se mene aina kaikkien matkojen kohdalla hieman tuolla tavalla. ^^ Ainakin minulla menee.
Sain yhden keikkalipun lisää hankittua eli nyt se on sitten varmaa, että näen Sujkin eli pääsen sinne Paragenesis Room keikalle! ^^ Mutta lippu oli oikeasti kallis... Kaiken kaikkiaan hintaa tuli 111,34 €. Mutta ihan kiltisti minä sen maksoin ja yritän nyt vain lohduttautua sillä, että siellä on Sujk ja muitakin hyviä muusikoita, joten eiköhän se ole hintansa arvoinen lippu. *naurahdus* Pidätte ehkä minua hieman hulluna, mutta no... Välillä elämä on kallista. *naurahdus*
Vielä tässä pitäisi vähän päälle viikko odotella ja sitten olisi vahvistus rokotuksen aika. Sitten on enää se viimeinen jäljellä sen jälkeen, mutta se otetaan vasta joskus ikuisuuden kuluttua, joten sitä ei tarvitse miettiä nyt. *naurahdus* Omalla tavallaan odotan sitä, että pääsen ottamaan sen toisen rokotteen, koska se kertoo jo siitä, että lähtö on sitten seuraavalla viikolla. ^^ En malta odottaa! Mutta se on pakko. *naurahdus* Toivon vain, ettei oikeasti mene niin kuin kaveri uhkasi, että se viimeinen viikko on yhtä tuskaa sen odottamisen ja jännityksen takia, mutta saa nyt nähdä. Onneksi näen kavereita sillä viikolla, niin ehkä he onnistuvat pitämään minut edes jotenkin rauhallisena ja järjissäni. ^^
Kavereista puheen ollen... Olen nyt onnistunut tutustumaan muutamaan Japanilaiseen, mutta heistä vain 3 (jos oikein muistan) asuu Tokiossa. Tosin yhdestä en ole kuullut mitään. Toivon todella, että voisin tavata erään Kain nyt, kun menen Tokioon, mutta se nyt on hieman kiinni siitä, että onnistunko mitenkään tutustumaan häneen nyt ja mitä mieltä hän itse on. No, toivotaan parasta! ^^ Ken olisi ilmeisesti halunnut tavatakin minut (hänen kanssaan olen jutellut eniten ^^), mutta hän ei käsittääkseni ole nyt Japanissa ollenkaan, vaan Lontoossa. *huokaus* Se on harmillista, mutta ehkä vielä joskus voin tavata hänet! ^^
No, ilmoittelen sitten taas, jos tapahtuu jotain ihmeellistä/mullistavaa tai mitään vastaavaa. *naurahdus* Saatan toki kirjoittaa myös, vaikkei mitään tapahtuisikaan.
Mutta siihen asti...
Bye~!

Tunnisteet:
kaverit,
keikat,
keikkaliput,
odotus,
rokotukset,
Tokio,
ystävät
2011/11/10
29 nights to go...
Konbanwa~! ^^
Enään alle kuukaus lähtöön, enkä malttais millään odottaa. *naurahdus* Rahatkin kävin jo tänään vaihtamassa valmiiks, että enää pitää ostella vielä jotain lääkkeitä ennen lähtöä ja myös joitain fanilahjoja kait. Tosin, ostin tänään yokkunin ja HIROn lahjat, paitsi, että karkit puuttuu vielä. He ovat siis V-last.in kitaristit, jotka sattuvat olemaan vielä kaksoset. *naurahdus* Ostin tosiaankin kaksikolle jo aikaisemmin kännykkäkorut ja sitten nyt vielä tuollaiset muumi peltirasiat, joihin tulee sisälle jotain karkkia. ^^
Vielä pari viikkoa aikaa ennen kuin pitää käydä ottamassa ensimmäinen vahvistus rokotus ja sehän tarkoittaa myös sitä, että matkaan on siinä kohtaa aikaa enää vähän päälle viikko. ^^ Jotenkin aika on todellakin mennyt nopeasti, vaikka toisaalta sitä toivoisi, että se menisi vielä nopeammin, mutta ehkä parempi näin. Ei ainakaan tule kiire, kun kaikki on taas hoidettu ajoissa. *naurahdus*
Mutta pieniä "ongelmia" kyllä ilmeni taas... Sain tuossa eilen ilmoituksen Urtsilta, että hänen tuttunsa ei ollut onnistunut saamaa minulle lippua sinne Paragenesis Room keikalle. Mutta hän nyt yrittää sitten ilmeisesti etsiä sitä joistain huutokaupoista ja todella toivon, että löytyisi. Olen valmis maksamaan melkein mitä vain, kunhan pääsen sinne! Tosin... Urtsi sanoi, että vähän alle 100 € pitäisi kyllä saada, jos saa, että heitin sitten max määräksi 90 €. Nyt ei sitten auta kuin odottaa ja toivoa parasta. *huokaus*
No, eipä tässä kai sitten muuta. Huomenna haen laukkuni suutarilta, kun vein sen tänne tänään. Yksi taskuista ja samalla myös hihna oli alkanut lähteä irti, joten vein sen tänään, että saisin sen matkalle mukaan. Hintaa tulee tuolle korjaukselle vain 8€ ja sen takia suostuinkin jättämään sen. *naurahdus* Kyseessä on kuitenkin yksi lempi laukuistani, jonka sain pari vuotta sitten joululahjaksi kummisedältäni. ^^ No, kuitenkin... Olen tehnyt jo melkein valmiiksi myös listan kaikesta, mitä pitäisi ottaa mukaan, mutta katsotaan lyheneekö lista vielä. *naurahdus*
Mutta nyt taidan tosiaankin lopettaa tältä kertaa, kun ei tässä taas hirveästi ole tapahtunut. Muutenkin välillä tuntuu turhalta kirjoittaa näitä merkintöjä, kun selitän vain kaikkea, mitä olen tehnyt matkaa varten ja näin edespäin, mutta no... Ehkä se auttaa minua pysymään rauhallisena edes jotenkin. *naurahdus*
Byebye~! ^^

2011/11/01
38 nights to go...
Konbanwa~!
En ole nyt taas hetkeen päivittänyt, kun ei ole hirveästi ollut mitään kerrottavaa matkaan liittyen. *naurahdus* Mutta nyt sitten onkin jotain edes...
Kävin tuossa aikaisemmin tänään ottamassa ensimmäisen kolmesta rokotteesta, jotka tuohon hepatiitti A+B rokotteeseen vaaditaan. Ehdin saada niistä vielä toisen ennen lähtöä, mutta se kolmas otetaan vasta joskus puolen vuoden päästä. Eipä siinä mitään. Ei se edes sattunut. Tai no... Ei sillä hetkellä, kun lääkäri sen rokotteen antoi. Sen jälkeen jouduin sitten istumaan vielä 10 minuuttia aulassa ennen kuin sain lähteä ja juuri, kun pääsin istumaan, niin alkoi hirveä jomotus koko kädessä. No... Sen siitä saa, kun ottaa rokotuksen. *naurahdus* Mutta nyt se on ohi ja seuraavan kerran sitten 4 viikon päästä, jos oikein ymmärsin. (Reseptissä ja muissa lukee 1 kk, mutta lekuri sanoi, että 4 viikkoa, joten uskotaan nyt häntä sitten.)
Sitten ostimme äsken isän kanssa sen viimeisen eli kolmannen lentolipun. Tosiaankin... On paljon halvempaa, että lennän Hanedasta Kansain lentokentälle kuin, että ostaisi kokonaan uudet liput Helsinki-Tokio-Helsinki. Eli pääsen käymään Osakassa! ^^ Tosin, vain lentokentällä. *naurahdus* Ja majoituksen olen varmistanut jo tuossa viime perjantaina, että se onnistuu, että olenkin 3 päivää pidempään. Lennän siis 20.12. aamulla Hanedasta Kansain lentokentälle ja sieltä sitten melkeimpä suoraan vain Finnairin koneeseen ja kohti Suomea. Tulee rankka päivä, mutta ei mahda mitään. *naurahdus*
Hmmm... Mitäköhän muuta vielä... Ai niin! Minulle on tilattu jo 2 keikkalippua! o(^-^)o V-last.in lippu tilattiin jo viikko sitten ja nyt sitten eilen 「Paragenesis Room」 nimellä kulkevalle keikalle. Siellä esiintyy 2 sessio bändiä (jos asian niin voi ilmaista) ja sitten 2 muuta bändiä, joista toisesta minulla ei ole mitään hajua musiikin suhteen. *naurahtaa* Keikka järjestetään 12.12. Takadanobaba AREAlla. ^^ Ja tosiaankin... Niistä kahdesta sessio bändistä voisin kertoa sen verran, että ensimmäiseen kuuluvat Sel'min entinen vokalisti Tora (tunnetaan nykyään nimellä Seoto) ja kitaristi Nagi, sekä Unsrawin entinen kitaristi Tetsu ja rumpali Shou ja vielä 他, mutta hänestä minulla ei valitettavasti ole minkäänlaista tietoa (eikä sivuilla edes mainita, että mistä bändistä kyseinen ilmeisesti basisti on *huoh*). Sitten se toinen sessio bändi, josta todella sekosin ja jonka takia edes halusin tuonne. *naurahdus* Siihen kuuluvat DELUHIn entinen rumpali Sujk ja vokalisti Juri, Matenrou Operan basisti Yo, vistlipin kitaristi Umi ja Vidollin entinen kitaristi Shun. ^^ Lähinnä Sujkin takia haluan päästä tuonne, mutta pakko kyllä myöntää, että kun lähdin tänään tutkimaan muita esiintyjiä, niin ei tippaakaan kaduta, että lippuun upposi melkein 56€. *naurahdus* Pidän Toran äänestä hyvin paljon ja harmittelin sitä, että hän lähti Sel'mistä, mutta nytpähän pääsen näkemään hänet livenä myöskin. ^^ Mainitaan nyt sitten vielä, että tuolla samalla keikalla esiintyvät bändit TRIGGAH ja Hysteric Liars. TRIGGAHista tiedän jotakin ja musiikki on hyvää, mutta Hysteric Liarista minulla ei ole mitään hajua. *naurahdus* Mutta, jos TRIGGAHista haluatte tietää tarkemmin, niin heittäkää kommenttia tai jotain, niin kerron. ^^
Noiden keikkojen lisäksi minun olisi tarkoitus käydä Tokiossa vielä 3 muulla keikalla ja sitten meidän olisi tarkoitus lähteä porukalla katsomaan 9GOATS BLACK OUTia Yokohamaan 11.11. (ja tosiaankin saavumme kaikki Tokioon 10.12. *naurahdus*). Jos oikein ymmärsin ystäväni tämän päiväisistä viesteistä, niin olemme menossa, mutta en nyt lähtisi ihan vannomaan sitä kuitenkaan. *naurahdus* No, toivotaan parasta! Haluaisin nimittäin todella paljon nähdä 9GOATS BLACK OUTin myös livenä. ^^ Katselin tuossa lauantai-iltana heidän yhtä liveään koneelta (olen ladannut sen joitakin viikkoja sitten, mutten ollut ehtinyt katsomaan) ja pakko myöntää, että rakastuin ihan totaalisesti!<3 Pidin heidän musiikistaan jo ennen sitä, mutta tuo live vain vahvisti sitä tunnetta. ^^
Sitten ehkä vielä tähän loppuun voisin luetella noiden 3 muun keikan bändi tarjonnan. *naurahdus* Voi toki olla, että joudun jotain niistä jättämään käymättä, mutta toivotaan, että budjetti kestäisi kaikki. ^^ Elikkäs... Ensimmäinen niistä olisi 13.12. Shibuya O-WESTillä ja siellä esiintyvät Lycaon, SOMATIC GUARDIAN, Called Plan, MoNoLith, SCAPEGOAT, ATRO BOY, DEZERT ja Crazy shampoo. Toinen keikka olisi sitten 14.12. Takadanobaba AREAlla ja siellä esiintyvät: DEPAIN, VIRGENOW, ギャロ, Decay, Tokami, BLACK CAT, FULL EFFECT ja Vanish. Kolmas ja itse asiassa kaikista keikoista viimeinen olisi 18.12. Ikebukuro Black Holessa ja siellä esiintyvät: DOPES., Raddock, Diement., Memento Mori, Luzmelt, Vizel, Le-vert ja VIRULENT. Eli paljon keikkoja olisi tiedossa, joten saa nähdä miten käy. *naurahdus* Tosin... Kaikki riippuu myös osittain siitä, että saako noille keikoille vielä lippuja sitten, kun pääsen Japaniin asti, mutta toivotaan parasta. ^^ Ja tässä kohtaa totean vielä, että noista bändeistä kuuntelen melkein kaikkia tai ainakin tiedän jotain, joten jos haluatte tarkempaa tietoa tai jotain, niin kysykää ihmeessä. ^^ Mutta jos kaikki keikat tulisi käytyä, niin täysin vapaiksi päiviksi jäisivät 10. (saapumis päivä), 16., 17. ja 19. päivä eli ei hirveän monta. Ja toki 20. päivä, mutta se nyt on lähtö päivä, niin sitä en laske, koska se menee lennoissa koko päivä oikeastaan ja saavun Suomeen Japanin aikaa illalla, mutta Suomen aikaa iltapäivällä. *naurahdus*
Mutta juu... Ehkä tuo nyt riittää tältä erää (jos kukaan edes jaksaa lukea koko merkintää, mitä ehkä hieman epäilen noiden bändi listojen ja selostusten takia *naurahdus*). Päivittelen sitten taas, jos jotain tapahtuu. ^^

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)